maanantai 31. elokuuta 2015

Ohjelmointia alakoulussa: linkkivinkkejä

Yksikään opettaja, nykyinen tai tuleva, ei ole voinut välttyä kuulemasta opetussuunnitelman perusteiden uudistuksesta. OPS2016 saattaa olla myös muille ryhmille tuttu uutisten kautta. Uudistusta on pohdiskeltu, ihailtu, tuskailtu ja kauhisteltu, ainakin mitä itse olen kuullut. Osa ottaa uudistuksen vastaan ilomielin, toisille se aiheuttaa harmaita hiuksia.

Tieto- ja viestintäteknologia on ottanut aiempaa suuremman roolin uudessa OPSissa ja sitä tulisi hyödyntää monipuolisesti opetuksessa ja muussa koulun toiminnassa. Lisäksi OPSiin on lisätty himppu ohjelmointia matematiikan opetuksen sekaan. Alkuopetuksessa 1-2 luokilla ohjelmointiin tutustutaan leikin varjolla, eikä tietokoneita tarvita välttämättä lainkaan. Oppilaat voivat esimerkiksi harjoitella käskyjen antamista robotti-opettajalle, jonka tulee suorittaa luokassa tietty tehtävä. 3-6 luokilla mukaan astuvat jo tietokoneet; ohjelmointia harjoitellaan visuaalisen ohjelmointiympäristön avulla. Esimerkiksi koodaustunti.fi auttaa alkuun. Monipuolisemman ympäristön tarjoaa puolestaan Scratch, jolle on jo olemassa runsaasti erilaisia valmiita käyttöoppaita, tehtäviä ja malleja. Yläkoulussa luokilla 7-9 ohjelmointia puolestaan harjoitellaan jonkun tekstipohjaisen ohjelmointikielen avulla ja oppilaiden tulisi oppia luomaan yksinkertaisia, toimivia ohjelmia. 

Olen koonnut Symbaloon avulla kokoon linkkejä, joiden avulla voi tutustua peruskoulun, erityisesti alakoulun, ohjelmointiin. Vasempaan yläkulmaan on kasattu 1-2 luokille sopivia vinkkejä, oikeaan yläkulmaan helppoa 3-6 luokille sopivaa materiaalia, vasemmalle alas 3-6 luokille helppoja sekä hieman haastavampia  linkkejä ja oikeaan alakulmaan yläkouluun sopivaa materiaalia. Tarkoituksenani on päivittää taulua sitä mukaa kun löydän sopivia linkkejä. Voit myös vinkata minulle sopivia lähteitä. Löydät taulun joko täältä tai alta.




sunnuntai 23. elokuuta 2015

Syksyn tullen...

Elokuu lähestyy loppuaan ja kesä alkaa olla paketissa. Uumoilin kesän alkaessa, että kesäni tulee todennäköisesti sisältämään niin opiskelua kuin lomailuakin. Näin kävikin, tosin viileästä alkukesästä johtuen aika meni ennemmin opiskellessa kuin lomaillessa. Hyvä näin, sillä graduni eteni suurin harppauksin eteenpäin. Valmistuminen vuodenvaihteeseen mennessä on edelleen hyvin realistinen tavoite.

Gradun kirjoitus ja lomailu saivat kuitenkin tällä viikolla jäädä taka-alalle, sillä aloitin maanantaina uudessa työssä. Työskentelen (ainakin) tulevan lukuvuoden seudullisena ICT-ohjaajana, eli käytännössä teen samankaltaisia tehtäviä kuin tammikuun harjoittelussani. Kun kuulin päässeeni mukaan tähän projektiin, hymyilin suupielet korvissa. Olen uskomattoman kiitollinen tästä mahdollisuudesta: paremmin ei olisi voinut käydä.

Näihin tehtäviin jälleen
Tuleva lukuvuosi tulee pitämään sisällään monipuolista ohjelmaa liittyen pääasiassa eskareiden, peruskoululaisten että opettajien tvt-koulutukseen. Saan suunnitella ja toteuttaa muun muassa iPadin sekä peda.netin käyttökoulutuksia että ohjelmointiopetusta. Lisäksi pääsen itse osallistumaan erilaisiin koulutuksiin ja tapahtumiin, kuten iLO-päiville, Virtuaaliopetuksen päiville sekä ITK-konferenssiin. Osassa tapahtumista olen mukana tavallisena messuvieraana, mutta esimerkiksi iLO-päivillä toimin myös pajanpitäjänä.

Totesinkin jo kollegoilleni, että vielä maanantaiaamuna kalenterini oli syksyn osalta täysin tyhjä, mutta nyt merkintöjä on jo huhtikuulle saakka. Tämä ei kuitenkaan haittaa, päivastoin olen erittäin innoissani. Uskon, että tämä kokemus antaa minulle paljon: odotan kehittyväni opettajana ja kouluttajana sekä pedagogisen tvt:n asiantuntijana.