tiistai 17. helmikuuta 2015

Some-kurssi käynnistyy!

Huomenna keskiviikkona suuntaan jälleen pitkästä aikaa kansalaisopistolle, jossa aloitamme tämän kevään "Sosiaalinen media senioreille" -kurssin. Täytyy myöntää, että vatsassa lentelee hieman perhosia: uuden ryhmän tapaaminen ja ryhmäläisiin tutustuminen on aina uusi ja jännittävä tilanne. Uskon kuitenkin, että kaikki sujuu hyvin ja toivon, että kurssi vastaa mahdollisimman monen toiveita.

Tarkoituksenani on aloittaa kurssi esittäytymisillä ja yleisillä asioilla. On mielenkiintoista kuulla, miksi opiskelijat ovat tulleet juuri tälle kurssille ja mitä he toivoisivat oppivansa. Näin pystyn muokkaamaan kurssia opiskelijoiden toiveiden mukaiseksi ja varmistamaan, että mahdollisimman moni saisi mahdollisimman paljon irti kurssista. Esittäytymiset auttavat myös luomaan ryhmähenkeä ja tutustumaan toisiin paremmin.

Koska tapaamiskerta on melko pitkä, 3x45 minuuttia, täytyy ensimmäisellä kerralla mennä myös varsinaiseen aiheeseen. Ensimmäiselle kerralle olen valinnut aiheeksi blogit. Ajattelin, että voisimme tarkastella esimerkkinä tätä blogia ja tutkia, millaisia erilaisia elementtejä blogista löytyy. Tutustumme myös muihin blogeihin, kuten Makuja kotoa -ruokablogiinHupsistarallaa-käsityöblogiinPajulintu laulaa -luontokuvablogiin ja Kalastus-blogiin. Tutkimme niiden avulla muun muassa yksityisyyttä, erilaisia blogialustoja ja blogien erilaisia tarkoituksia. Käymme myös läpi, kuinka blogeja löytää ja ajattelin näyttää, miten blogi näyttäytyy kirjoittajan näkökulmasta.

Uskon, että TVT:n ja sosiaalisen median käyttöä oppii kokeilemalla ja itse tutkimalla. Tästä syystä opiskelijat saavat tällä kerralla myös etsiä itse blogeja ja tutkia niitä omaan tahtiin. Yksi olennainen osa blogeja on myös kommentointi. Tässäpä teille kurssilaisille tehtävä: käy jättämässä kommentti tämän kirjoituksen loppuun. Voit esimerkiksi kertoa toiveistasi kurssille, linkittää jonkun mielenkiintoisen blogin tai kertoa, oletko aiemmin lukenut blogeja. Harjoitus tekee mestarin, joten rohkeasti vain kommentoimaan!

torstai 5. helmikuuta 2015

Mukana ViSCoS-projektissa

Esittelin aiemmin kaksi muuta työpaikkaani, Opparin ja kansalaisopiston, joissa työskentelen osa-aikaisesti opintojeni ohella. Nyt olisi vuorossa kolmas työ, verkko-opettaja yliopistolla.

Itä-Suomen yliopisto, avoin yliopisto ja tietojenkäsittelytieteen laitos tarjoavat mahdollisuuden opiskella tietojenkäsittelytieteen perusopinnot itsenäisesti verkko-opintoina. Nämä opinnot vastaavat täysin yliopisto-opintoja ja ne on esimerkiksi mahdollista hyväksilukea yliopistotutkintoon. Tätä opintoprojektia kutsutaan nimellä ViSCoS (Virtual Studies of Computer Science) ja työskentelen siinä verkko-opettajana.

Olen ollut ViSCoSissa mukana vuodesta 2012 ja vastuualueisiini on kuulunut Johdatus tietojenkäsittelytieteeseen ja Tietojärjestelmän suunnittelu -kurssit. Olen kehittänyt näitä kursseja laatimalla niille uusia harjoitustehtäviä, neuvonut opiskelijoita näiden opintoihin liittyvissä pulmissa, korjannut opiskelijoiden palauttamia harjoitustehtäviä ja antanut heille palautetta tehtävistä, laatinut yleisiä mallivastauksia, laatinut tenttejä sekä korjannut niitä ja hoitanut eräitä paperihommia. ViSCoS-kursseilla on yleensä käytössä Moodle-pohja, jonka kautta viestintä ja opiskelu pääosin tapahtuu. Kurssilaisia on lukioikäisistä eläkeläisiin.

Kuvakaappaus TJS-kurssin sisällöstä
Seuraava ja näillä näkymin viimeinen ViSCoS-kurssini lähtee käyntiin maaliskuussa. Aiheena on tietojärjestelmän suunnittelu. Tälläkin kurssilla opiskelijoilla on viikottain tehtäviä, joita minä korjaan ja kommentoin. Tehtävien teon kannusteena on oppimisen lisäksi mahdollisuus saada bonuspisteitä tenttiin. Laadin myös opiskelijoiden tentin ja korjaan sen.

Kuvakaappaus JTKT-kurssin sisällöstä
Tämä työ on opettanut minulle verkko-opettamisen saloja: kun opiskelijaa ei näe, tulee esimerkiksi kirjoitettujen kommenttien olla selkeitä, eikä väärintulkitsemisen mahdollisuutta saa syntyä. Verkkokursseilla opiskelijan taitotasoa on myös huomattavasti vaikeampi arvioida. Esimerkiksi suppeasta vastauksesta on joskus erittäin hankala päätellä, eikö opiskelija tiedä asiasta enempää, vai tietääkö hän paljonkin mutta on poiminut vastaukseensa vain tärkeimmät asiat niukasti ilmaistuna. Lisäksi osalle suullinen ilmaisu saattaisi olla parempi keino esittää vastauksia, mutta näillä kursseilla on pidättäydytty kirjallisissa vastauksissa. Mikäli toimin jatkossa vielä verkko-opetuksen parissa, olisi toiveenani kehittää sitä vielä vuorovaikutteisemmaksi ja monipuolisemmaksi.


Olen hyvin iloinen siitä, että minulla on ollut mahdollisuus tutustua verkkopedagogiikkaan jo opiskeluaikanani ja saada siitä kokemusta. Olen oppinut huimasti, mitkä käytänteet ovat toimivia ja missä puolestaan olisi kehittämistä. Olen myös saanut harjoitusta tentin laatimisessa ja korjaamisessa: nekin vaativat taitoa. Lisäksi projektimuotoisessa työskentelyssä työtunnit lasketaan tarkasti, ja olenkin saanut hyvää kokemusta ajankäytön suunnittelussa ja hallinnassa.